LAINA HAGELBERG 
- PÄÄTTÄVÄISESTI LÄPI VUOSISADAN 
                                 
  Yrjö Räikkälä

Pariisi 50-luvun alussa. On viileä myöhäinen ilta. Keski-ikäinen yksinäinen nainen pysähtyy Rue de Bellechassella santarmiaseman aukinaisen oven eteen. Hän on saapunut viimeisellä junalla Orlyn asemalle ja kiertänyt kaikki lähitienoon hotellit ja majapaikat vain todetakseen, että kaikki ovat täynnä Grand Prix -kisojen takia. Hän astelee määrätietoisesti sisään ja suoraan hitaasti tuijottavien santarmien edestä selliosastolle. Santarmit perään ja huomaavat erikoisen vieraan näyttävän asettuvan yöpuulle. He yrittävät estellä, jolloin he huomaavat vieraan osaavan vain muutaman sanan ranskaa. Vieras tekee santarmeille selväksi, että hänet saa ulos ainoastaan kantamalla. Santarmit alistuvat. Aamulla outo vieras saa aamukahvin mukana lämmikkeeksi rommitotin. 
Aurinkoinen vuoden 1970 heinäkuun iltapäivä Porin pohjoispuolella Lehtolan kylässä. Kuusitoistavuotias veljeni on keittiössä jossain askareessa ja tervehtii iloisesti sisään tullutta Laina-tätiä. Laina-täti ei vastaa, vaan marssii suoraan veljeäni kohti, tarttuu hiuksista kiinni ja viskoo puolelta toiselle. Veljeni huutaa, että mitä nyt. Hän saa kuulla, että tyhjässä autotallissa oli ollut valot päällä.
Miten välittää omaa ainutlaatuista kokemusta toiselle tuntemattomasta henkilöstä? Vaikka tämä olisikin epätavallinen. Edelläkerrotut tapahtumat olivat Laina Hagelbergin elämästä ja kertovat jotain hänen arvoistaan ja päättäväisyydestään. Vuosia myöhemmin asuntoyhtiönsä kokouksissa hän aiheutti päänsärkyä mm. sähkönsäästämisteemasta, kuin myös vedellä lotraamisesta. Pula-ajat eläneitten kohdallahan on monesti samoja piirteitä, mutta jotain epätavallista tämän energisen liikkujan elämänvaiheisiin kuuluu. Varmaankin kaikki alkoi jo hänen vanhempiensa ollessa kuuntelemassa kuulutuksiaan Helsingissä suurkirkossa. Kesken kaiken kasakat remelsivät ratsuillaan suoraan kirkkoon.
Laina Hagelberg syntyi Kuivaniemellä 8.7.1902. Isä Karl Edvard Hagelberg, petsamolaisissa tarinoissa "Ukko Hagelberginä" tunnettu, oli Suomen keisarillisen rautatielaitoksen rakennusmestari. Työtehtävät veivät perhettä eri puolille maata, Lahti, Terijoki, Kirkkoniemi, Petsamo, Liinahamari jne. Petsamossa perhe asui suuressa talossa, jossa harjoittivat majoitustoimintaa. Vieraina oli myös tiedemiehiä ja taiteilijoita, joista mainittakoon Kustaa Vilkuna, Järnefeldt ja Munsterhjelm.
Sisaruksia oli yhteensä seitsemän. Laina syntyi ensimmäisenä. Hän kuoli tämän sisarussarjan viimeisenä. Isä "ukko" Hagelberg avioitui myöhemmin uudelleen ja sai kaksi lasta lisää. Isä ei ollut niitä kilteimpiä miehiä, edes perhettäänkään kohtaan. Kerran tämän tultua hurjana kotiin koko sisarusparvi lemppasi miehen samantien ulos.
Laina suoritti keskikoulun v. 1916 Lahdessa ja postinhoitajantutkinnon v. -30. Hän suoritti myös kirjastotutkinnon kolmikymmenluvulla hoitaen Kolosjoen lainakirjastoa talvisotaan saakka.
Aivan kuten isäänsä, vei postinhoitajan työ häntäkin eri puolille Suomea. Viimeinen palveluspaikka oli Noormarkussa v:sta 1950 lähtien. Kun Ahlströmin pääkonttori oli Noormarkussa, "miljoonat ja taas miljoonat markat menivät sormieni läpi", kuten hän kertoi. Nimismiehen kehotuksesta hän nukkui yönsä pistooli tyynyn alla.

NORJAN KRUUNUNPRINSSI HARALD KOHTAA LAINA HAGELBERGIN

Keväällä 1940 Liinahamarissa eräs laivasähköttäjä jätti Charles-apinansa Lainalle ja sisarellensa hoitoon. Se oli päivisin ulkona ketjussa. Pihaan ajoi eräänä iltana musta auto nokassa Norjan lippu. Autosta nousi upseeri, jota oli vastaanottamassa KOP:n konttorinjohtaja, joka toimi Norjan konsulina. Autosta apinan oli äkännyt poikanen, joka oli jo menossa sen luo. "Kalle" ei pitänyt vieraista, eikä varmaan lapsista, joten Laina esteli poikaa. Hän ihmetteli: "Du snakker norsk". Laina kertoi asuneensa Norjassa yli kolme vuotta. Poika jutteli vilkkaasti jonkin aikaa ja sitten kuului autosta naisen ääni "Harald, kom". Keskustelun aikana upseeri oli tullut autolle ja he lähtivät. Konttorinjohtaja kertoi matkustajien olleen Norjan kuningatar lapsineen matkalla saksalaisten miehittämästä maasta evakkoon Amerikkaan…

KYLLÄ SITÄ EHTII, JOS EI JÄÄ MAKAAMAAN

Lainan isäkokemus ei ollut omiaan luomaan hyvää kuvaa miehistä. Kerran Petsamossa postinhoitajana ollessaan hänen alaisensa käänsi huomattavan summan rahaa. Hänet vastuullisena pantiin maksamaan. Esimiehet olivat miehiä ja niinpä koko postiuransa ajan hän oli enemmän tai vähemmän napit vastakkain esimiestensä kanssa. Osin päättäväisyyttään ja itsepäisyyttään, osin sukupuolesta johtuen. Kavalletun summan hän maksoi pennilleen.
Vaarini, äitini isä, tuli kerran kuohuvalla 20-luvulla treffeille Lainan luo. Hän nyt sattui olemaan vähän maistissa. Lainalla kuitenkin oli varsin ehdottomia periaatteita ja odotuksia miehestä, joten vaarini - metsäteknikko - sai katsella ulko-ovea. Kun hän tuli siltä taholta torjutuksi, vokotteli hän seuraavaksi pikkusisaren, josta aikaa myöten tuli isoäitini. Näin olen kuullut kerrottavan. Laina jäi sitten vanhapiiaksi. "-Kun minulta viisivuotiaana kysyttiin, mikä minusta isona tulee, vastasin, että vanhapiika. Äitini vanhapiikatuttu oli postissa töissä ja hänellä näytti olevan varsin hyvät olot…". Päätös piti.
Lainalla oli kysyttäessä selitys toimeliaisuudelleen: "Kyllä sitä ehtii, kun ei jää makailemaan!" -Tosin naimattoman ihmisen status loi tiettyjä edellytyksiä toiminnallisuuteen.

KOTI JA KOTIVIINIT

Edelläkerrotusta huolimatta hän ei varsinainen miesvihaaja kuitenkaan ollut ja alkoholiin sinänsä hänellä oli melkoisen avara suhtautuminen.. Hänellä oli tapana pitää karahvi olohuoneessa vieraita varten. Viime vuosina se oli hieman piilossa. Hän kertoi silloin tällöin vierailevien seurakuntasisarien paheksuneen alkoholitarjoilua. Hän oli muuten omien sanojensa mukaan "puolipakana", tietääkseni loppuun asti. Hän ei juuri perustanut papeista. Papit olivat "jeesustelijoita" - ja sitä paitsi miehiä. Ja pappihan se oli, joka unohti Lainan nimen listalta, kun nimiä suomalaistettiin ja veljistä tuli Raekallioita. "Antaa olla", oli Laina tuuminut. Ihmettelinkin poikana, miksi hänen ovessansa luki Hagelberg. Nimestä oli tosin hyötyäkin, kun Ahlströmin seurapiirit ottivat hänet Noormarkussa huomaansa. Olettivat kai hänen olevan "fiinimpää" väkeä. Maire Gullichsen kuului hänen henkilökohtaisiin tuttavuuksiin.
Laina Hagelbergin koti oli jo lapsuudestani lähtien "erilainen". Lienee johtunut yksinelämisestäkin. Mutta muissa sukulaiskodeissa ei ollut lattialla ja seinillä erilaisia eksoottisia matkamuistoja - intialaisia istuintyynyjä, käärmeennahkaisia esineitä, kookospalmun kuoresta tehtyjä naamareita ym. Hänen keittiönsä oli ainaisessa katastrofaalisessa "järjestyksessä". Keittiössä valmistettiin hillojen, mehujen, hedelmäsalaattien ja kuka tietää minkä lisäksi myös kotiviinit. Kotiviinit olivat täydelleen omanmakuisiansa. Niissä oli extrana erilaisia Alkosta tai tax freestä saatavia juomia portviinistä giniin. Erään kerran käväisin keittiössä. Ihmetellessäni tiskipöydän siivoa huomasin myös puolihuolimattomasti syrjään sysityn avaamattoman ison Gordon´s dry gin -pullon. Laina 90 vuotta.

HELSINKI - OXFORD -ALL NIGHT LONG 

Laina Hagelberg oli varsin kielitaitoinen ihminen. Valkeakoskelta perhe muutti ystävien varoituksesta vallankumouksen alla Pohjois-Norjaan, Kirkkoniemelle, jossa hän kävi rippikoulun norjankielellä, tanskankielisellä oppikirjalla. Kolosjoella oli puhuttu saksaa, Terijoella venäjää, ruotsi kuului tietty valikoimaan, perhe oli kaksikielinen. Myöhempinä vuosinaan hän opetteli vielä ranskan.
Lähestyvien Helsingin olympialaisten alla -49 hän keksi pyytää ja sai Postilta stipendin Oxfordiin kohentamaan englannin kielen taitoaan. Siellä campuksella nuorten seassa käyskenteli jonkin aikaa eräs neiti Hagelberg, viisissäkymmenissä. Kielitaitonsa ansiosta hän sai sitten komennuksen olympiakisoihin stadionin kutsuvierasaition postinhoitajaksi. Hän oli se, jolle euroopan kruunupäät antoivat korttinsa postitettaviksi kotiväelle (ja rakastajattarille ja rakastajille).
Maailmanmatkailu oli hänen "number one" -harrastuksensa. Seura- ja keihäsmatkat odottelivat vielä keksimistään, kun hän matkusteli yksin ympäri Eurooppaa. Hän ehti käydä yli 40 maassa. Pietarinkin hän näki myös tsaarinajan loistossa.
Vuonna 1964 Lainalle tarjoutui tilaisuus lähteä Atlannin -risteilylle. Posti ei päästänyt, joten hän 62-vuotiaana hän varmaankin omaan tyylinsä totesi, että "pitäkää pakettinne" ja jäi eläkkeelle. Ja meni risteilylle. Jonkin verran ennen risteilyä hänen piti mennä rikkomaan muuan ampiaispesä. Hän putosi tuolilta ja katkaisi kylkiluunsa. Lääkäri sanoi, että "ei tästä mitään amerikanmatkaajaa tule". Laina oli eri mieltä ja kietoi lakanaa tiukemmin ympärilleen. 
Laina oli myös varsin musikaalinen ihminen. Ensimmäisen kerran kuulin hänestä puhuttaessa termin absoluuttinen sävelkorva. Sain häneltä joskus pianotunteja. Pianoa ei tosin oltu viritetty hetkeen. Erään koskettimen painallus aiheutti hauskan äänen, mutten uskaltanut nauraa. Hän itse ei ollut huomaavinaan. Ja se ääni tuli usein eräässä kappaleessa. 
Hän toimi läpi vuosikymmenten eri kuoroissa, laulajana sekä vetäjänä. Petsamossa häntä tarvittiin jopa ortodoksien kirkkokuorolaisten opastamisessa. Presidentti Ståhlberg kävi kerran Petsamossa. Kuoro selvitti ensimmäisen säkeistön, eikä kunnanvaltuuston puheenjohtaja malttanut odotella enempää, vaan aloitti tervehdyspuheensa. Pistoksissa ollut kuoronjohtaja ei kai huomannut sitä, vaan komensi kuoronsa toiseen säkeistöön. Ståhlbergin seurueineen käänneltyä päitään, lopetti kuoro laulunsa suunnilleen: "…suo lastenlapsemmekin siunaamastasi pöydästä kiittää saada…" ja heti perään juhlapuhuja: "…Tasavallan kunnioitettu Herra Presidentti!". Epäilemättä paikallaolleita naurattanut episodi olisi jäänyt tapahtumatta, jos rautahermoinen Laina olisi ollut kuoronjohtaja eikä kuorolainen. 
Hän ihaili varsinkin oopperalaulajatar Marian Andersonia, jonka hän myös tapasi Helsingin konsertin jälkeen. 

LUJAA GOGGOMOBILILLA JA POTKURILLA

Voimakkaalla liikkumistarpeella varustettu Laina hankki tietty myös ajokortin. Viimeinen auto oli unohtumaton: saksalainen Goggomobil, varsin harvinainen "pienoisauto". Kaksisylinterinen 2-tahtikone. Siinä oli varatankki; jos bensa loppui kesken ajon, täytyi kääntää erästä kahvaa takana hattuhyllyllä. Käänsin sen itse kerran, oli jänskää. Tällä merkillisellä autolla tehtiin monta merkillistä matkaa. Kerran siskokset olivat Helsingissä asioita toimittamassa. Siinä liikenteen vilinässä he ihmettelivät, kuinka tie oli äkkiä kovin kapea. Kunnes he rumpsuttelivat jalkakäytävään kuuluvat portaat alas. Eräs toinen porrasepisodi liittyi myös pääkaupunkiin. Washingtonissa käydessään hän kompastui keskellä valkoisen talon portaita ja tuli "pää edellä alas", kuten hän tapahtumaa sattuvasti kuvaili.
Hän liikkui Noormarkussa asuessaan vanhemmilla päivillään pääasiassa potkurilla - talvella potkukelkalla ja sulan aikaan rollaattorilla. Hidastelua inhoavana ihmisenä hän pikatietä alittaessaan reppuränniä myöten otti aina reippaan vauhdin, jolla pääsi hyvän matkaa toisella puolen vastamäkeä ylös. Pari kertaa hän kaatuikin, joista ainakin toisesta oli seurauksena sairaalareissu. 
Kerran joku nuori kloppi oli bemarillaan rollaattoria nopeampi. Laina joutui olemaan pitkään Noormarkussa sairaalassa. Siihen asti kunnes hän törsäämistä - ja makailua - inhoavana totesi hoitajille, että nyt saa riittää veronmaksajien rahoilla makoilu. Jyrkistä kielloista huolimatta hän haali vaatteensa ja lähti. Kyllä se makailu kotonakin onnistuu ja on sitä paitsi halvempaa. 
Hän kaatui sittemmin Porin asunnossaan. Tutkimuksissa todettiin lonkanmurtuma. Niihin aikoihin myös hänen näkönsä sekä kuulonsa heikkeneminen oli nopeutunut. Näin hänet viimeisen kerran käydessämme katsomassa häntä sairaalassa. Viikko sen jälkeen hän oli nukkuessaan kuollut. Vähän vajaat vuosisadan ikäinen Laina Hagelberg päätti jättää sikseen. Mitäpäs täällä nyt enää, kun ei näe eikä kuulekaan kunnolla. Eikä liikkumaan. Turhauttaahan se.