Matti Räikkälän juhlajutelma Hagelberg-Raekallion
sukuseuran vuosikymmenien 
juhlassa Yyterissä a.d. 2007

Arvoisat sukujuhlijat, hyvät ystävät! Mina damer och herrar!

Ennen kuin lähden itse asioihin, luen teille pienen muistilapun,
jonka löysin arkistostani. Kellertävä paperilappu kertoo:  

9. – 10. 7. Yyteri, suluissa ”sukuseuran perustaminen”

          Arpajaiset, Lainalta pitsiliina
         
Tunnus OK. Hinta 2 markkaa
         
Kiertokirje
         
Näyttää tulevan n. 100 henkeä. Mukaan mahtuu vielä lisää

          OHJELMA
Lauantai:
           
Ilmoittautuminen hotellin portierin luona
          
Tutustumisillanvietto klo 18 Rantasipi Yyteri

Sunnuntai:
          
Aamukahvi klo 10.00 – 11.00
          
Sukukokous klo 11.00 – 13.00
          
Sukuseuran perustaminen ? Keskustelua (puh.johtaja Urho Raekallio)
          
Lounas klo 13.00

Nuorille osanottajille ajanviettopelejä, ratsastusta, uintia jne
Pukeutuminen vapaa, kesäinen (ei kravattipakkoa)
PS. Jokainen voi esittää ohjelmanumeroita... esitys vapaa
Säestykset Pentti Leväs, säestää Hilkka Lähde, tytär.
 

Tämä on ensimmäinen luonnostelu sukuseurakokouksen ohjelmaksi. Ohjelmaa sitten skarpattiin ja tarkennettiin yhteisvoimin. Yhtä ja toista on edellä kirjoitetun jälkeen vuosikymmenien aikana muuttunut: poissa ovat Urho Raekallio, Laina Hagelberg, Pentti Leväs sekä monet muut. Kokouksemme ei enää myöskään ole kaksipäiväinen. Olemme kai nyt nopeampia. Mutta paikka on tänään sama Yyteri. Kolmikymmenvuotinen retki, muttei mikään sotaretki!

Hyvät ystävät!

Jotakin itse koettua ja arvioitua tämän sukuseuran ja tämän juhlapäivän ensi ajoilta on  pyydetty kertoilemaan, olinhan siellä ja täällä minäkin ”suvun siipimiehenä”, kuten  edesmennyt legendaarinen 50- ja 60-lukujen radiolääkäri ja ylitsekäymätön verbaalinen lahjakkuus Väinö Pensala silloin jo itseään ja minua nimitteli ja jonka Matti Ranin erään kerran vahvisti ja loihe lausumaan: ”Sinut on naitu sukuun” Joten kiitos vaan vieläkin naimiskaupasta! Olen edelleenkin ihan tyytyväinen! Etten sanoisi – haltioitunut!

Suvun kokoamisen ensimmäisistä ihmisistä, ”aamun miehistä ja naisista” nousee mieleen ensimmäisiksi Urho Raekallio, Ilpo Ahtola, Esko Raekallio ja Laina Hagelberg. Heidän kanssaan me Maija-vaimoni kanssa ensimmäisiksi olimme kontakteissa. Sitten tuli tietysti mukaan tusinoittain muita mukavia ihmisiä, joiden kanssa on vuosikymmeniä vietelty, anteeksi vietetty. Nuorimmat täällä istuvat tuskin paljoa tietävät siitä, miten tämä suku saatiin kokoon.

Varsinaisen alkutärähdyksen lienee saanut aikaan radikaali renessanssi-Urho, Urho Raekallio, joka kerran jälleen tuli Kittilästä maailmoja syleillen tapaamaan sisariaan Lainaa ja Viiviä kotiimme Söörmarkkuun. Koko päivän me yhdessä resuneerattiin, politikoitiin, valettiin kannuja ja pienempiäkin astioita niin kuin Urhon tunteneet varmaan muistavat. Tuli jälleen puheeksi, mitä pitäisi tehdä, kun olemme vanhenemassa ja sukulaisia on kaikkialla maassa ja maan äärissä. Pitäisikö meidän tavata ja kokoontua joskus? Olisiko meillä jotakin yhteistä muutakin kuin kimppu geenejä ja DNA:n pätkiä? Meidän pitää nyt vihdoinkin perustaa sukuyhdistys! Se oli Urhon väkevä päätös, johon sisaretkin päätään nyökytellen yhtyivät.

Tietoisuus sukulaisuuksista oli tietysti varsin kapoista. Serkkuihin taisivat useiden sukujäljet päättyä. Tiesin silloisen esimieheni (Rosenlew-jääkaappeja, äkeitä ja puimureita) johtajan ”Hänen  Kiukkuisuutensa” Arno Sarasteen olevan jotakin suvun sukua, niin oli Viivi-anoppini kertonut. Minut pantiin ottamaan  selvää. Arnoa en tavoittanut mutta soitin sitten hänen veljelleen Tampereelle. Rouva vain siellä oli kotosalla. Selitin asiani – ja sieltä tuli ämpärillinen kylmää vettä niskaani: ”Älkää hyvät ihmiset ruvetko mitään seuraa perustamaan. Ei siitä muuta tule kuin riitaa!” Olisiko hänellä ollut jotakin kokemusta Sarlin - Sarasteen klaanista, ehkä Pälvi tietää, kun kuuluu monen muunkin kanssa myös siihen klaaniin. Emme me tähän lannistuneet.

Laina Hagelberg, joka asui kymmenen kivenheiton päässä  Maijasta ja minusta, ryhtyi pontevasti selvittämään  serkkunsa Esko Raekallion kanssa, missä ja minkä nimisiä sukulaisia löytyisi Suomenmaasta. Ja Esko taas tiesi ja tunsi paljon varsinkin helsinkiläisiä sukulaisia.

Suvun järjestäytyminen alkaa

Ja sieltä Helsingistä se ura sitten aukeni. Eskon kautta löytyi suvun arvokas henkilö: Ilpo Ahtola, jolla oli paljon lähisukulaisia Helsingissä. Ja ennen kaikkea hänellä oli suurta empatiaa sukuaan kohtaan. Ja valtava määrä energiaa. Hänestä tulikin sittemmin perustettavan yhdistyksen primus motor ja puheenjohtaja vuosiksi.

Sitten ruvettiin panemaan toimeksi. Pohdittiin miten saisimme kautta valtakunnan tiedoksi  yhdistyksen mahdollisen perustamisen  ja ensimmäisen kokoontumisen aikeet. Lienee siinä ollut jotakin tekemistä meikäläisillä satakuntalaisilla. Sillä sikäli kuin osoitteita saatiin, täältä lähti jonkinlainen kiertokirje sinne ja tänne uppoudoille ihmisille. Ilmeisesti se teki tehtävänsä ja ennen kaikkea paljasti piilevän tarpeen, koska historiamme ensimmäiseen sukukokouksen, jonka paikaksi olimme valinneet täällä kaukana lännessä olevan Porin Yyterin, saapui 80 – 90 innostunutta ihmistä! Olimme oikealla asialla. Yyterissä sitten valittiin perustettavalle yhdistykselle hallitus eli silloin sukuneuvosto fiskaaleineen ja ryhdyttiin yhdistyksen rekisteröintipuuhiin. Kaikki meni lakien ja reglementtien mukaisesti, olihan Ilpo juristi. Verokarhu ainoana taisi alussa olla hieman vastahankainen, se kun epäili meidän yrittävän tehdä jonkinlaista businesta. Mutta sekin seljätettiin, olihan Porin symboolieläin sen sukulainen, karhu sekin.

Toiminta sen kuin kehittyi ja laajeni.

Yhdyssiteeksi katsottiin tarvittavan jonkinlainen sukutiedote tai lehtykäinen, joka ilmestyisi aina jouluksi. Semmoista Rakeiksi nimitettyä plaria Maija-puolisoni kanssa aloimme sitten tehdä. Teimmekin sitä sitten parikymmentä vuotta. Sukuyhdistyksen kehityksen huomaa nyt ehkä parhaiten kun selailee vierekkäin ensimmäistä vuoden 1977 ”joulunumeroa” ja nykyistä nelivärilehteä. Lienee muuten ainoita lehtiä Suomessa, jossa toimittajan vakanssi näyttää  menneen isältä ja äidiltä perintönä eteenpäin.

Pieni muistelma ensimmäisen Rakeita-lehtykäisen syntyvaiheista: Ensimmäisen Rakeita-lehtykäisen väänsimme eräänä yönä Maijan kanssa salaa Porin kaupungin rakennusviraston monistuskoneella, kaiken aikaa peläten, kulkisiko  yövartija viraston tilat läpi ja saisi meidät rysän päältä kiinni. Ei saanut. No, Maija oli kumminkin hyvissä väleissä esimiehensä kaupungin geodeetin eli kaupungin idiootin kanssa (idiootti-tittelin herra oli saanut eräältä vihreältä titteliasioita tuntemattomalta lähettipojalta).

Lehtykäisiä, jotka Laina Hagelberg sitten joitakin vuosia postitti – ja samalla karhusi jäsenmaksuja, lienee lähtenyt likimain 100 kappaletta. Ja ensimmäisen yhdyssiteen ilmestymisen aika oli siis joulunalus 1977, vain viitisen kuukautta yhdistyksen perustamisesta.

Vähästä tämä kaikki alkoi mutta intoa oli sitäkin enemmän. En tiedottajasiipeilijänä edes tiedä, kuinka paljon Ilpo, Esko, Vuokko ja Osmo Helsingin päässä uurastivatkaan, jotta sukulaiset saatiin vuosisataisjonoihin ja matrikkeleihin, mutta paljon, paljon aikaan saatiin. Nykyäänhän meillä on jo vuosia ollut sukumatrikkeli, jonka lisälehtiä parhaillaan laaditaan. Kiitokset näille nykypäivien talkoolaisille. Ei ole polvet poijista ja tyttäristä huonontuneet!

Vävymiehen mietteitä...

Kuinka sitten minä, joka en ole edes verisukulainen vaan ”sukuun naitu”, siis jonkinlainen vävymies, mutta ihan hyvästi pidelty ja täysin oloonsa tytyväinen, niinkuin satakuntalainen sanoo, on kokenut tämän kolmekymmenvuotisen taivalluksen teitin kanssanne (tämä ”teitittely” tulee kai Hämeestä?) Ennen kaikkea olen löytänyt suuren joukon monilla tavoin henkisesti rikkaita kanssaihmisiä: huumorintajuisia, tietäviä, isänmaallisia, koulutettuja, viisaita, joille kaikenlainen nenänvartta alaspäin katsominen on vierasta. Sieltä Ylä-Hämeestä, ikivanhaa satakuntalaista juurta, ovat heimon hyvät geenit periytyneet, uskoisin. Hagelberg-Raekallion suvusta on lähtenyt virkamiehiä, sotilaita, pappeja, tiedemiehiä, lääkäreitä ja kansainvälisen kuuluisuuden saavuttaneita muusikoita. Panen myös mielihyvin merkille, että kun useat muut alkuperältään supisuomalaiset sivistyssuvut ovat ruotsalaistuneet, Hagelberg – Raekalliot ovat polvi polvelta yhä enemmän suomalaistuneet. On arvokasta, että juuret tunnustetaan. Se on mielen ja hengen aateluutta! Våra svenskspråkiga gäster och släktingar vi har alltid öppna öron också för er.

Suvussa on aina tunnettu suomalaista isäntämieltä, tasa-arvoa, joka ei turhaan herroja kumartele. Muistan pienen episodin, miten Maijan äidinisä, Ukko Hagelberg, ”Petsamon keisari”, kuulemma sanoi, kun häntä kehotettiin teitittelemään vierailevaa maaherraa ja muita virkamiehiä, että ”minä en herroja teitittele, minä oon sinut Jumalankin kanssa”.

Toinen muisto topakasta Hagelbergista on se kun Laina-neiti komenteli Petsamossa kesällä 1940 Norjan tulevaa kuningasta! Kun saksalaiset olivat vallanneet Norjan, kuningashuone joutui pakenemaan Ruotsin ja Petsamon kautta Englantiin. Lainan petsamolaisen postitoimiston eteen pysähtyi eräänä päivänä norjalaisin tunnuksin varustettu loistoauto, josta upseeri lähti yläkerrassa asuvan Norjan konsulin luokse. Lainalla oli hoidossa erään merimiehen pieni apina, joka oli pihassa ketjuun sidottuna. Laina näki ikkunastaan, miten autosta lähti pieni poika apinan luo. Laina pelkäsi, että apina saattoi purra poikaa ja meni varoittamaan poikaa norjaksi. Poika katsoi häneen: ”Du snacker norske!” Keskustelua jatkui jonkin aikaa, kunnes auton ovi aukeni, ja kaunis nainen kutsui poikaa. ”Kom, kom Harald!”

Hyvät ystävät. Haluan vielä lopuksi toivottaa Hagelberg - Raekallion sukuseuralle menestystä. Saattaa olla, että kun seura kokoontuu taas kolmenkymmenen vuoden päästä juhlimaan, sattuneesta syystä en silloin ole onnittelijoiden joukossa.

Sitten lopuksi tunnettu suomalainen sanomus: ”Selvä peli, sano Haakelperi, kulki takaperin ja söi raparperin”

Till slut får jag kanske till våra svenskspåkiga gäster översätta finska visdomen: ”Saken e´ klart sa´ Hagelberg, trampade bakåt och  åt raparber”

Tack, Kiitos!  Matti J.Räikkälä                                [juttu Laina Hagelbergistä]