Aikamatka sukupuuhun 

Kirjoittanut: Merja Almonkari

Aikamatka sukupuuhun oli kuvaelmallinen tarina sukumme historiasta. Matkaa tehtiin nykypäivästä ajassa taaksepäin aina 1700-luvulle asti. Sukuseuran 30-vuotisjuhlan iltatilaisuudessa nähty ohjelmanumero koostui sukulaisten voimin esitetyistä seitsemästä kohtauksesta, kertojan ja junanlähettäjän esittämästä tarinasta, musiikista ja videosta.

Ainutkertainen kokonaisuus oli tehty varta vasten 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Sen  tekijätiimiin kuuluivat Merja Almonkari ja Risto Korhonen. Useat sukumme jäsenet olivat antaneet auliisti tietoja käsikirjoitusta varten ja  monien näimme heittäytyvän estoitta rooleihinsa.  Puvustusta oli saatu lainaksi muuramelaisesta harrastajateatteri Murmuusta ja lisäksi esittäjät toivat mukanaan tarpeellista rekvisiittaa, oli marjakoppaa, vaneriaskeja matkalaukkuna, herrasväen päivänvarjo pitseineen ja paljon muuta. Sukukirjan nimet ja vuosiluvut muuttuivat eläviksi, kun  yksittäiset ihmiset, pariskunnat ja kokonaiset perheet astelivat katsojien silmien eteen aikalaisiksi pukeutuneina kimpsuineen ja kampsuineen.

Taustalla näkyvät valokuvat kuvittivat tarinaa ja videolla näkyvät junat ja laivat vihellyksineen kuljettivat katsojia yhä syvemmälle sukupuuhun. Loppumatkaa Kuhmalahden Tapanilan taloon tehtiinkin sitten jo hevoskärryillä.

Seuraavassa on esitetty tarinan käsikirjoitus. Lukijan täytyy kuvitella valokuvien esittäjät liikkumassa ja puhumassa.

Kertoja: Yleensä matkat alkavat tästä hetkestä eteenpäin. Niin tämäkin, mutta tällä kertaa matkatessamme menemmekin taaksepäin. Tämä on aikamatka sukupuuhun. Teemme matkaa rautateitse. Rataverkon toimintaa ovat kehittäneet useat entiset ja nykyiset sukumme jäsenet. Kunnia heille.

Junanlähettäjä: Hyvät matkustajat, hyvät naiset ja herrat, juna Hagelberg- Raekallion sukupuuhun lähtee Yyterin seisakkeelta. Ensimmäinen pysähdyspaikka Noormarkku vuonna 1976. Matkan pituus 31vuotta. Toivotamme teille hyvää matkaa!

1. Idea sukuseurasta syntyy

Kertoja: Eletään vuotta 1976. Huhtikuussa tapahtui Lapualla ikävä räjähdysonnettomuus Patruunatehtaalla  ja monessa perheessä Pohjanmaalla oli paljon surua.

Heinäkuussa sen sijaan koko Suomi oli juhlatuulella kesäolympialaisten aikaan. Suomi sai 4 kultaista ja 2 hopeaista mitalia.  Lasse Viren voitti kultaa sekä 5000 että 100000 metrin juoksumatkoilla, Pertti Ukkola painissa ja Pertti Karppinen soudussa. Hyvä Suomi!

Noormarkun suunnalla tapahtui myös jotakin, mikä on erityisen kiinnostavaa tätä päivää ajatellen.

Kas, tuossa tulevat Urho Raekallio ja Laina Hagelberg, sisarukset. Urho on vaikuttajamiehiä, mukana monessa, niin politiikassa kuin kansalaistoiminnassakin, Urho Kekkosen hyvä kaveri kaiken lisäksi. Nyt hän on vierailemassa Noormarkussa sisarensa Lainan luona.

”Kyllä Raekallio-suvullekin pitäisi saada oma sukuyhdistys”, sanoo Urho. Aina tarmokas Laina-sisko pisti hihat heilumaan ja jo tammikuussa 1977 lähti kiertokirje tavoittelemaan sukulaisia ympäri Suomen ja vähän Ruotsinkin puolelle.    Tästä meidän sukuseuramme sai siis alkunsa. Seuraavana vuonna oli Hagelberg-Raekallio sukuseuran perustava kokous.

Mitä muuta merkittävää tapahtui vuonna 1976. Eipä paljon muuta. No, Yhdysvalloissa valittiin uusi presidentti, Jimmy Carter. Suomessa Kekkonen jatkaa presidenttinä vielä  viitisen vuotta. 

 Junanlähettäjä: Hyvät matkustajat, hyvät naiset ja herrat , Hagelberg- Raekallion juna jatkaa matkaansa.  Seuraava pysähdyspaikkamme on   Pälkäne 26.7. vuonna 1944.

Matkan pituus 32 vuotta.Hyvää matkaa! (vihellys)

2. Toisen maailmansodan aikoja

 Kertoja: Vai vielä hyvää matkaa! Olemme joutuneet keskelle toista maailmansotaa. Suomikin elää sota-aikaa. On vuosi 1944. Kuudes kesäkuuta liittoutuneet nousivat maihin Normandiassa, yhdeksäs kesäkuuta Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Suomea vastaan Kannaksella. Suruviestejä kuljetetaan moniin taloihin. Ja vettä sataa. Heinäkuun 21. mitataan Espoossa Suomen kaikkien aikojen suurin sademäärä 198 mm vuorokaudessa.  Siitä on nyt viisi päivää aikaa ja sade vaan jatkuu Etelä-Suomessa.

Mutta Pälkäneen Mälkiälässä paistaa aurinko. Tuolla kulkee vanha nainen marjakoppansa kanssa. Taitaa olla mustikkametsään menossa. Hän on entinen kiertokoulun opettajatar Olga Alkman, omaa sukua Raekallio, niitä puuseppä Anders Herman Hagelbergin lapsia. Ihan nuorimmainen taisi olla.  Meni naimisiin sen maanviljelijä Johan Alkman-vainaan kanssa. Saivat kolme komiata poikaa: Sakarin, Yrjön ja Niilon.

Olgalla on ollut paljon surua, esikoinen Sakari kaatui 14-vuotiaana vapaaehtoisena Aunuksen retkellä, pari vuotta sen jälkeen  kuoli puoliso peltotöissä traktorin alle vasta 52-vuotiaana, sitten meni toinen poika Yrjö sodassa, kaatui heti alkupäivinä joulukuussa 1939.

Olga on nyt 71-vuotias. Onneksi hän ei vielä tiedä, että huomenna saapuu neljäs suruviesti. Kolmas poika Niilo on kaatunut Kannaksella. Nyt vielä paistaa aurinko ja laineet liplattavat Mallasveden hiekkarantaan. Olga astelee metsään päin ja miettii,  valmistaisiko vielä illemmalla mustikkapiirakkaa ja jälkilämmöllä sitten tulisi vielä ohraryynipuurokin.

Junanlähettäjä: Huomio, huomio! Juna lähtee! Hyvät matkustajat, hyvät naiset ja herrat, juna jatkaa matkaansa.  Seuraava pysähdyspaikkamme on Haapamäki joulukuussa1917.

Matkan pituus tällä osuudella on 27 vuotta ajassa taaksepäin. Hyvää matkaa! (vihellys)

3.  Suomi itsenäistyy

Kertoja:Eletään joulukuuta vuonna 1917  Inhan asemalla.  Asemapäällikön tytär  7-vuotias Vuokko Päiviö Suometar Raekallio on juuri aloittamassa koulunkäyntiä Tuomarniemen metsänvartijan pitämässä kiertokoulussa.  Kouluun on hauska lähteä, vaikka lahjakas tyttö lukee ja laskee jo täyttä päätä ilman kouluakin. Pari huolta hänellä kuitenkin on! Ensimmäinen liittyy fennomaani-isän hänelle väen väkisin antamaan kolmanteen etunimeen, joka on siis Suometar. ”Rakas jumala, auta, että opettaja ei käske minua sanomaan kaikkia etunimiä ilmoittautuessa!” Serkutkin hänelle aina ilkkuvat : sanomalehti, sanomalehti!

Toinen huoli on pikemminkin toivomus: antaisikohan opettaja oppilaiden esittää hänen kirjoittamansa näytelmän koulun joulujuhlassa. Se olisi ihan toista kuin kotona asemalla esitetyt pikku näytelmät. Isona hänestä tulisi varmasti näytelmäkirjailija!

Äiti Eeva miettii huolestuneena tytön koulunkäyntiä, eletäänhän niin levottomia aikoja. Niin paljon tapahtuu ja joka päivä saa lukea suuria uutisia. Tänään Eeva lukee  Helsingin Sanomista merkittäviä uutisen:

P.E: Svinhuvudin johtama  Senaatti on antanut itsenäisyysjulistuksen 4. joulukuuta, jonka eduskunta on hyväksynyt 6.12.

Siinä lukee: ” Tämän kautta on Suomen kansa ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.”

Turhaan Eeva tuossa murehtii. Sekä rakkaan Suomen että tuon rakkaan Suomettaren tulevaisuus on kuitenkin etupäässä valoisa ja täynnä menestystä. Vuokko Päiviö Suometar aloittaa Haapamäen yhteiskoulun jo kahden vuoden kuluttua, 9-vuotiaana. Ylioppilaaksi hän pääsee ennätysmäisesti jo 17-vuotiaana ja valmistuu 20-vuotiaana pääaineina suomen kieli ja kansanrunous. Hänestä tulee yksi Suomen tunnetuimmista äidinkielen opetuksen kehittäjistä ja oppikirjailijoista.

 Junanlähettäjä: Huomio, huomio! Juna lähtee! Hyvät matkustajat, hyvät naiset ja herrat, juna jatkaa jälleen matkaansa.  Seuraava pysähdyspaikkamme on Virrat 1903. Matkan pituus vain 14 vuotta ajassa taaksepäin. Hyvää matkaa! (vihellys)

4.  Siirtolaisuus Amerikkaan

Kertoja: Olemme siirtyneet nyt Venäjän vallan aikaan ja Suomen Suuriruhtinaskuntaan. Eipä ole hääppöiset oltavat suomalaisilla, ainakaan kaikilla.  On pahoja katovuosia, kuten 1892 ja 1902, on vilua ja nälkää, köyhyyttä ja kerjäläisiä.

Monet lähtevät muualle, jos vain pystyvät. Vuosi 1902 on Amerikan siirtolaisuuden ”hullu vuosi”: yhtenä vuonna 23152 suomalaista tekee lähtöpäätöksen.

Nyt eletään vuotta 1903. Tämäkin perhe on muuttamassa Amerikkaan. Isä Eemil Tuomi on 34-vuotias ja äiti Maria samanikäinen. Mukana on kaksi pientä lasta, 6-vuotias Onni Edvard ja 2½-vuotias Hilja Maria. He niin kuin monet muutkin Virroilta päättivät lähteä Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa. Kotimaa Suomi tarjosi niin vähän elämisen mahdollisuuksia niille, joilla ei ollut vakinaista tointa tai kotitilalla ei yksinkertaisesti riittänyt toimeentuloa kaikille sisaruksille. Emilkin oli kahdeksanlapsisen sisarusparven keskimmäinen.

Laivalippu Hangosta New Yorkiin maksoi 280 markkaa yhdeltä aikuiselta ja siihen kului työläisen neljän kuukauden koko palkka. Moni joutui ottamaan lainaa. Mutta ehkä se kannattaa ehkä ei. Tuossa Emil ja Maria kulkevat kohti tuntematonta. He eivät vielä tiedä, että heidän jälkeläisistään kasvaa Amerikan mantereella runsas sukuhaara, jonka jäsenet vasta sadan vuoden kuluttua saavat tietää suomalaisista sukulaisistaan ja heidän sukuseurastaan.

Junanlähettäjä: Huomio, huomio! Juna lähtee! Hyvät matkustajat, hyvät naiset ja herrat, juna jatkaa jälleen matkaansa.

Seuraava pysähdyspaikkamme on jälleen Virrat. Teistä saattaa tuntua, ettei juna liiku, mutta todellisuudessa se liikkuu piakkoin hyvinkin nopeasti, kun matkaamme vuoteen 1892. Matkan pituus vain 8 vuotta ajassa taaksepäin.

Matkan aikana on ehdottomasti istuttava paikoillaan, sillä junan nopeus voi nousta jopa 25 km/tunnissa. (vihellys)

5.  Torppareita

Kertoja: Eletään vuotta 1892 Virroilla. Torpparit ovat juuri saaneet oman asetuksensa. Suomalaiset osallistuivat tänä vuonna ensimmäisen kerran ulkomaisiin hiihtokilpailuihin Tukholmassa.

Satulaseppä Karl Edvard Hagelberg asuu Virtain kirkonkylässä omistamassaan torpassa. Paikan nimi on Raevuori. Tämän nimen Karl Edvard eli Kalle ottaa myöhemmin itselleen ja vaimolleen. Niin, vaimosta puheenollen. Tuossahan tomera Agatha ja Karl Edvard ovat juuri menossa vihille pappilaan. Pyhäpuvut päällä tietysti. Mukana on myös 2-vuotias tytär Johanna Maria eli Hanna. Kyllähän siihen torppaan hyvin mahtuvat vaimo ja lapsikin, on kaksi huonetta, on lehmä, on peltoa.  Hyvähän siinä on elellä torpan kontrahdin mukaan. Kalle hoitaa osuutensa käymällä töissä mahtavassa Pekkalan kartanossa.

Eipä tiedä Agatha tuossa nuorena morsiamena kulkiessaan, että tulee elämään aina 90-vuotiaaksi. Tämä esi-isämme puoliso Agatha Hermanintytär elää vielä vuonna 1958, kun Urho Kekkonen on ollut presidenttinä jo toista vuotta ja pitää ensimmäisen televisioidun uuden vuoden puheen. Iltapimeillä tuijotellaan taivaalle, jossa ensimmäisten sputnikkien ja satelliittien voi nähdä kulkevan pieninä valopisteinä.

Junanlähettäjä: Huomio, huomio! Juna lähtee! Hyvät matkustajat,  juna jatkaa jälleen matkaansa.  Seuraava pysähdyspaikkamme on Viitasaari keskisessä Suomessa.  Matkaamme vuoteen 1885. Matkan pituus tällä osuudella on vain 7 vuotta ajassa taaksepäin. Matkan aikana on ehdottomasti istuttava paikoillaan, sillä junan nopeus voi nousta jopa 20 km/tunnissa. Matkan aikana voitte nauttia ilmaista vettä, jota on saatavissa junavaunun eteiseistiloissa sijoitsevasta pullosta. Hyvää matkaa! (vihellys)

6.  Rovastin suuri perhe

Eletään vuotta 1885 Viitasaaren pappilassa. Pitäjään on saatu uusi kirkkoherra.

Virtain lukkarilla Karl Herman Hagelbergilla oli 14 lasta ja tämä poika jatkoi isänsä toivomaa kirkollista uraa todella komeasti. Hän on Karl Edvard Hagelberg.

Aivan on sama nimi kuin äskeisellä satulasepällä, mutta tämä Karl Edvard on hyvin lukenut, kouluja käynyt mies, pappismies, oikein Helsingin yliopistosta valmistunut ja papin virkaan vihitty. Tänne Viitasaarelle suuren emäseurakunnan kirkkoherraksi hänen on nyt tarkoitus asettua. Tuossa  näette rovastin perheen kävelyllä Viitasaaren pappilan mailla.

Lapsia rovastille ja ruustinnalle on siunaantunut tusinan verran, mutta tässä näette mukana vain nuorimmat. 27-vuotiaat kaksostytöt Aina ja Ilma ovat jo maailmalla, Aina Suomen Matkailijayhdistyksen majanhoitajana, Ilma kauppiaan rouvana Hausjärvellä, 25-vuotias Edvard palvelee aliupseerina armeijassa, 24-vuotias Toivo opiskelee Turun akatemiassa jumaluusoppia, 22-vuotias Helga on vielä kotona, mutta häntä ei juuri näy, seurustelee tyttökulta niin vakavissaan nimismiehen pojan Lars Raninin kanssa. Ehkä pian on tiedossa kihlajaiset?

20-vuotias Emil kävi pari vuotta Jyväskylän lyseota, mutta meni sitten valtion rautateille töihin junamieheksi, kun lukuhommat eivät oikein kiinnostaneet.

Sen sijaan  19-vuotias Jussi opiskelee menestyksekkäästi Jyväskylän lyseossa ja aikoo ylioppilaaksitulon jälkeen lähteä Helsingin yliopistoon lakia lukemaan. Hyvin on kuulemma lahjakas nuorimies ja hyvin miellyttävä käytökseltään. Pääsee vielä pitkälle, näin hänestä kuuluu puhuttavan. Nuoremmat lapset käyvät Viitasaarella koulua. Sivistynyt perhe, kerta kaikkiaan.

Junanlähettäjä: Huomio, huomio! Juna lähtee! Hyvät matkustajat, hyvät naiset ja herrat, juna jatkaa jälleen matkaansa.  Seuraava pysähdyspaikkamme on Tampere, Suomen suuriruhtinaskunnan teollisuuskeskus, tehdaskaupunki vailla vertaa.

Matkaamme vuoteen 1872. Matkan pituus 13 vuotta ajassa taaksepäin.

Matkan aikana on ehdottomasti istuttava paikoillaan, sillä ratatyöt saattavat aiheuttaa äkillisiä pysähdyksiä. Paikaltaan saa nousta vasta kun juna on täysin pysähtynyt. Juna lähtee! (vihellys)

7.  Mahtimiehiä Tampereella

Virtain lukkarilla Karl Herman Hagelbergilla oli siis 14 lasta. Tässä näette nyt heistä kaksi lisää: 36-vuotias Emil Hagelberg ja 25-vuotias Ivar Hagelberg. Emil on ostanut Tampereelta kirjakaupan, Frenckellin kirjakaupan, joka oli kaupungin ensimmäinen kirjakauppa.  Siinäpä taitava ja monipuolinen mies, liiketoiminta vaan laajenee, ja myyntiin on otettu myös myös taidetta ja urheiluvälineitä. Eletään vuotta 1972. Liikkuu huhuja, että Emil aikoisi hankkia liikkeeseen ihmeellisen ulkomaan keksinnön, sellaisen äänen lennättimen eli telefoonin. Ääni kulkisi lankoja pitkin paikasta toiseen. Sitä hän tarvitsee, koska hänellä on myös tärkeitä luottamustoimia, on Säästöpankin hallituksessa, kaupunginvaltuustossa ja rahatoimikamarissakin jäsenenä. Kirjallisuuttakin siellä Hagelbergilla myös kustannetaan ja kirjoja myös lainataan, molemmat hienoja kulttuuritekoja.

No, onhan sitten toisenlaistakin liiketoimintaa. Emil on perustanut  nimittäin viinapolttimon Tampereelle ja ottanut siihen juuri tänä vuonna veljensä Ivar Hagelbergin avuksi. Ivar on tähän saakka toiminut Virroilla isänsä jalanjäljissä tilapäisenä väliveisaajana eli lukkarin sijaisena, mutta on nyt muuttanut perheineen Tampereelle viinapolttimon kirjanpitäjäksi, kun Virroille saatiin vakituinen lukkari.Ivar on tuossa kävellessään vielä onnellisen tietämätön siitä, että ura paloviina-alalla ei muodostu pitkäksi, viinan valmistus tulee vaikeutumaan ja verotus tiukkenemaan lähivuosikymmeninä.Myöhemmin hän toimiikin rautatien kirjakaupassa ja rautatieaseman paketinkantajana. Monipuolinen mies hänkin siis.

Junanlähettäjä: Huomio, huomio! Juna lähtee! Hyvät matkustajat, hyvät naiset ja herrat, juna jatkaa jälleen matkaansa.  Seuraava pysähdyspaikkamme on Kuhmalahti vuonna 1700. Matkan pituus   huikeat 172 vuotta. Vauhtimme hidastuu nyt ratkaisevasti ja osa matkasta on korvattu hevoskyydein. Esitämme tästä valittelumme. Emme voi asialle mitään, sillä rataa ei ole vielä rakennettu eikä tässä osassa sukupuuta kulje junia lainkaan, koska niitä ei ole keksitty. Ehdimme illaksi kuitenkin Tapanilan virkataloon Tervaniemeen, jossa meidät ottaa vastaan talollinen Jaakko Paavalinpoika.

Ääni videolla:  VÄÄLKOMMEN! Tervetuloa Kuhmalahdelle Tapanilan taloon

Kertoja:  Aikamatka sukupuuhun päättyy tähän. Kiitos seurasta, tervetuloa uudelleen!